Muutos

Tänään alkaa muutto Suomesta eli alan lopulta siivoamaan ja pakkaamaan tavaroita. Lento San Franciscoon on ensi viikon alussa. Löysimme kalustetun kodin puutarhalla Menlo Parkista, josta on tunnin junamatka San Franciscon keskustaan SFMOMAan. Nyt ei tarvitsekaan ravata asuntonäytöissä ensimmäisiä viikkoja, vaan voidaan rauhassa tutustua uuteen ympäristöön ja ehkä vähän lomaillakin alkuun.

Ensimmäinen tapaaminen museolehtori Julien kanssa on vasta kaksi viikkoa Friscoon saapumisemme jälkeen – hän lupasi tulla kahville meille, jotta aluksi tutustuisimme muutenkin. Tosi lämmin vastaanotto! Tosin jo tätä ennen meidät kutsuttiin käymään museolla sunnuntaina katsomassa Family Sunday -työpajaa, joita itsenkin vedän vuoden aikana.

Syyskuun puolivälistä aloitan työt SFMOMAssa. Museo on kiinni keskiviikkoisin ja auki kaikkina muina päivinä. Jaan yhteisen työhuoneen vaihtopäivinä toisen harjoittelijan (intern) kanssa. Omat vakiotyöpäiväni ovat tiistai, torstai sekä aina joko lauantai tai sunnuntai. Keskiviikkoisin, kun museo on yleisölle suljettu, pidetään esimerkiksi pedagogisen osaston kokoukset, joihin kuulema myös olen tervetullut, jotta pääsen sisälle porukkaan.

Mutta nyt pilvilinnoista vielä Suomeen muuton keskelle hetkeksi – työsarkaa riittää ennen matkan alkua.

Advertisements

Tietoja Riikka

taidekasvattaja ja museopedagogi.
Kategoria(t): Family Sunday, Koti, SFMOMA, Uncategorized Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s