Amerikanrauta

Kirjoitan Call-train junasta, jossa matkaan töihin San Franciscoon aamuisin. Juna on tasa-arvoinen kulkuväline. San Franciscossa muutkin kuin köyhät käyttävät julkista liikennettä, vaikka äskettäin muuan automyyjä tokaisi, että se on vain köyhien ja hullujen liikkumistapa.

Junat ovat täällä ajoissa toisin kuin Suomen pääkaupunkiseudulla. Ja junaan saa ottaa ilmaiseksi myös pyörän kyytiin. Pyöräillessä voi myös yllättyä iloisesti. Kuten eilen, kun edelläni pyöräillyt tyttö kysyi tietä liikennevaloissa ja kävi ilmi, että olimme molemmat Suomesta.

Ilman autoa ei kuitenkaan pääse esimerkiksi metsään tai soittoharkkoihin tai lomalle. Olemme varanneet lentoliput marraskuussa Las Vegasiin. Lennot lähtevät aikaisin aamulla ja tulevat takaisin myöhään illalla, kun junat eivät kulje. Viimeistään silloin on siis omistettava auto. Koska auto pitää kuitenkin ostaa, kannattaa se tuoda Suomeen. Onneksi täällä on myynnissä myös autoja, joissa on normaalinkokoiset moottorit superisojen bensaa syövien koneiden lisäksi. Ilmeisesti ainoa syy, että samannäköisiä autoja valmistetaan pienemmillä ympäristöystävällisillä moottoreilla ja isommilla bensasyöpöillä, on se, että amerikkalaiset tykkäävät isoista moottoreista. Niin, ja bensa on halpaa.

Siirtyminen autoilukulttuuriin edes osittain tulee olemaan suuri muutos. Ehkä kun meillä lopulta on auto ja ajamme sillä ihailemaan punaseetrimetsää, niin suoritan autoistumisrituaalin ja vanhan ajan metsästäjien tapaan pyydän lupaa luonnon kullan käyttöön. Mutta vain sen verran kuin on tarpeeksi, että auto pysyy välineenä muuttumatta itseisarvoksi.

Advertisements

Tietoja Riikka

taidekasvattaja ja museopedagogi.
Kategoria(t): San Francisco Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s