Arki

Elämä Menlo Parkissa ei enää eroa kovin paljoa elämästä Hakaniemessä: valvon liian myöhään, siivoan liian harvoin, teen liikaa töitä iltaisin. Onneksi sentään liikenteen melu puuttuu, joten se osa elämänmuutosta tulee tälle vuodelle ilmaiseksi (koti muualla kuin kaupungin meluisassa ja saasteisessa keskustassa). Tulevana viikonloppuna aion myös paeta arkea L.A:han kurkkaamaan filmistudiojen backstageille ja nauttimaan säästä, joka kumma kyllä teki suunnanmuutoksen talvesta kevääksi viime viikon lopulla. Tänään on sumuista ja viileää, mutta loppuviikosta pitäisi olla lähes + 20c ja aurinkoista!

Arjesta poikkeaa myös säihke, joka liittyy mielenkiintoisten ihmisten kanssa käytäviin keskusteluihin taiteesta ja elämästä. Tapasin René de Guzmanin viime viikolla OMCAssa. Joimme kahvit ja keskustelimme hänen ajatuksistaan taidekorttelista, johon kuuluvat mm.SFMOMA, Yerba Buena Center for Arts (-nykytaiteen museosta, jonka johtajana hän toimi ennen kuraattorin pestiään OMCAssa), lastenmuseo Zeum ja Jewish Contemporary museum. Alue on yllättäen varsin nuori hanke vuodelta 1992, jonka tarkoitus oli tehdä kasvojen kohotus huonomaineiselle kaupunginosalle. Tämän kauneusleikkauksen myötä vähäosaisten ihmisten asuinalue muuttui turistikohteeksi.

Kahvittelujemme jälkeen ehdin vielä kysyä Renéltä hänen työhuoneessaan tarkempia kysymyksiä OMCAn näyttelysuunnittelusta. Lyhyesti René kertoi että OMCAssa kokoelmat järjestettiin hänen johtamansa uudistuksen myötä kronologisen järjestyksen sijaan teemoittain. Lisäksi sen sijaan, että näyttelyripustuksessa museon luonnontieteen- historian – tai taiteen kokoelmat esitettäisiin omina yksiköinään, näyttelyt ovat monitieteellisiä – ja taiteellisia. Réne muotoili tämän kauniisti siten, että sen sijaan, että taide ”laskettaisiin jalustaltaan” kysymys  on taiteen arvostamisesta sellaisena mitä se on, eli osana elämää – ja että niin se ARKI (arki sanan käyttö tässä yhteydessä omaa tulkintaa) on ihmeellistä ja taianomaista! Haaveilen videosovelluksen ostamisesta tähän blogiin, niin voisitte suoraan nähdä pätkiä ottamistani videoklipeistä…ehkä pian!

Réne kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan yleensä tyypillinen näyttelykävijä viihtyy museossa 20 minuuttia riippumatta museon koosta tai näyttelyiden sisällöstä, mutta heillä OMCAssa keskimääräinen käyntiaika oli 2 tuntia!

Advertisements

Tietoja Riikka

taidekasvattaja ja museopedagogi.
Kategoria(t): California, Diversiteetti, Koti Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s