Song Dong

”Dad and Mom, Don’t Worry About Us, We Are All Well” Luin tämän näyttelyn nimen ja esittelytekstin sen sisäänkäynnillä Yerba Buena Center for Arts -museossa ja aloin lähestulkoon itkeä. Olen sanaton näistä teoksista. Tuntia myöhemmin törmäsin erääseen puolituttuun, joka oli sattumalta myös katsomassa näyttelyä. Ehdin sanoa vain, että pitkästä aikaa olen nähnyt jotain todella koskettavaa, kun tapaamani henkilö alkoi itkeä ja jakoi suuren palasen elämäntarinaansa. On hieno hetki kohdata taiteen äärellä. Minulle taide on parhaimmillaan tätä, sen huomaamista ettei ole yksin maailmassa.

Hassua, kun juuri eilen sanoin, ettei minusta ole ollenkaan outoa, että ystävämme Suomesta tulevat käymään tällä viikolla, sillä Internetin kautta on niin helppo olla yhteydessä, että välillä melkein unohdan välimatkan Suomen ja Amerikan välillä. Mutta katsoessani Song Dongin rakkaudella täytettyjä videoinstallaatioita hänen perheestään, olemassaolevista ja jo poismenneistä tunsin välimatkan. Miten sitä niin kovasti joka päivä yrittää ”to be well”. Even when I can say as well: Dear mum and dad, if you happen to read this, right now we are all well here.

Niin, alunperin menin YBCA:an katsomaan Song Dongin näyttelyä osallistuakseni heidän 2 kertaa kuussa tapahtuvaan ArtSavvy-ohjelmaan, joka hyödyntää VTS(VisualThinkingStrategy)-metodia. Pidin siitä, että keskityimme vain muutaman teoksen tarkasteluun. Opas ei kuitenkaan käyttänyt metodia ”puhtaasti”, mikä auttoi minua näkemään varsinaisen metodin hyötyjä, mutta myös sitä mitä ehkä tulisi ottaa huomioon, mikäli sitä alkaa soveltamaan. Puhtaassa VTS:ssähän teoksista ei kerrota taustainformaatiota. Opas esitteli meille hienosti metodin alkuun kertomalla, että ”tavnaomaisesta poiketen” keskitymme opastuksella vain muutamiin teoksiin ja että kierros alkaa 5-10minuutin itsenäisellä tutustumisellamme teokseen: Waste Not, 2005.

Aloitimme keskustelun VTS:stä tutulla kysymyksellä: ”What’s going on here?”, mutta opas antoi jo aikaisessa vaiheessa myös varsinaista informaatiota teoksesta, mikä poikkeaa normi VTS:stä. Itselleni tuli hieman paha mieli, koska itseasiassa päädyin erään oman havaintoni johdosta ”olemaan väärässä” tästä syystä. Tämän jälkeen koko keskustelun suunta muuttuikin niin, että sen sijaan, että me osallistuja olisimme kertoneet ajatuksiamme teoksesta keskustelu vaihtui päinvastaiseksi ”vastausten etsimiseksi” ja loppuopastuksella me osallistujat lähinnä esitimme kysymyksiä oppaalle. Pidän oppaan ansiona tosin sitä, että ilmapiiri pysyi tästä huolimatta vuorovaikutteisena ja keskustelupainotteisena.

Tästä kokemuksesta muistui kuitenkin mieleeni taidekasvatuksen opiskelijoiden kommentit, kun Riitta Vira oli esitellyt heille VTS:ssää tässä taannoin ja heistä metodi oli ulkoapäin näyttänyt hyvin auktoriteettijohtoiselta. Ja totta uskon, että hämäävästi, se että opettaja kysyy (open-ended), avoimia kysymyksiä ja saat sanoa ihan mitä tahansa voi näyttää siltä, että opettaja kysyy ja oppilaat vastaavat mitä hän haluaa. Mutta juuri tässä onkin avoimen ja suljetun kysymyksen ero. Avoin kysymys hyväksyy minkä tahansa vastauksen ja vaalii sitä. Vastaavasti tilanne, jossa oppilaat kysyvät ja opettaja vastaa voi näyttää hyvin oppilaskeskeiseltä, mutta jos käy kuten minulle tänään kyse voikin olla siitä, että oppilaat on ”vaiennettu” etsimään sitä vastausta ”kysymällä”, jonka opettaja jo tietää.

Mutta se VTS:stä. Song Dongin näyttelyyn täytyy vielä palata. Se on pitkästä aikaa teos, josta muistaa, että taiteella on väliä! Mietin sitä taas kerran tänään miten ihmiset tuomitsevat nykytaiteen usein muutaman yksittäisen teoksen tai näyttelyn takia, joista he eivät ole pitäneet. Vaikka kukaan ei tuomitse kaikkia elokuviakaan siksi etteivät ehkä tykkää jostain tietystä genrestä. Siinä mielessä nykytaide on kuin muukalainen. Jos meillä on vain muutamia kokemuksia siitä, yksittäistapaus tuomitsee helposti koko laajemman ryhmän. Vaikka ihmistenkin kohdalla, täytyy usein tavata useita, ennen kuin löytää yhden ystävän.

Tänään olen onnellinen maailmasta ja taiteesta, perheestä ja uusista ystävistä!

Mainokset

Tietoja Riikka

taidekasvattaja ja museopedagogi.
Kategoria(t): California, Maailma, Monikulttuurisuus, Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s